Paikallisuutiset

Uusia tartuntoja Kainuussa, altistumisia kaupoissa ja autoliikkeessä – pandemiapäällikön mukaan vielä ei olla kiihtymis- tai leviämisvaiheessa

Kainuussa on todettu viisi uutta koronatartuntaa. Tartunnoista neljä on paljastunut tällä viikolla Ristijärvellä. Altistuneita eri puolilla Kainuuta on kymmeniä.

Ristijärvellä todettiin tiistaina kaksi koronatartuntaa karanteenissa olleilla henkilöillä, ja torstaina kunnassa tuli ilmi kaksi tartuntaa. Toisen tartunnan saaneen kautta joukkoaltistuminen on tapahtunut ainakin No-Pan Auton Kajaanin liikkeessä viime perjantaista 25. syyskuuta alkaen sekä eri paikoissa Kainuun ulkopuolella.

Kainuun sote kehottaa No-Pan Autossa 25.9.–1.10. asioineita henkilöitä hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä. Todettuja tapauksia ryppäässä on torstai-iltapäivään mennessä viisi ja altistuneita noin 20-30.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mahdollisia altistumisia tapahtunut lisäksi ainakin keskiviikkona 30.9. Kajaanin Citymarketissa ja aiemmin syyskuun lopussa Sotkamon Lidlissä, sekä mahdollisesti myös muualla Kajaanin, Sotkamon ja Ristijärven alueella.

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan tartuntojen jäljitys on käynnissä, ja tilannekuva selkiytynee perjantaina.

Koukkari: "Perustason maskisuositus riittää tässä vaiheessa"

THL:n kasvomaskisuositus on tällä hetkellä voimassa koko maassa. Suositus on jaettu koronaepidemian eri vaiheisiin: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Koukkarin mukaan Kainuussa riittää tällä hetkellä niin sanottu perustason suositus. Hän ei näe perusteita sille, että maskisuosituksessa siirryttäisiin kiihtymis- tai leviämisvaiheeseen, joka tarkoittaisi maskisuosituksen laajenemista esimerkiksi toisen asteen oppilaitoksiin sekä julkisiin sisätiloihin ja yleisötilaisuuksiin, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Käsitykseni on, että esiin tulleet tapaukset saadaan nopeasti haltuun ja suitsittua.

Viime keväästä lähtien Kainuussa on rekisteröity noin 115 koronavirustartuntaa. Osa Kainuussa todetuista tartunnoista on ollut ihmisillä, jotka asuvat maakunnan ulkopuolella.

Perustason maskisuositus tarkoittaa, että maskia on käytettävä joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää. Maskisuositus pätee myös silloin, kun koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt ovat matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. Perustason maskisuositus koskee myös riskialueelta Suomeen saapuvia matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Toimi näin, jos epäilet tartuntaa

Jos epäilet koronavirustartuntaa, tee testi omaolo.fi palvelussa ja ole yhteydessä päivystysapunumeroon 116 117 tai

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun soten näytteenotto Kajaanin alueella tapahtuu KAKSn pandemiavastaanotolla ja muissa kunnissa terveysasemilla. Hengitystieinfektio-oireisen tulee olla yhteydessä puhelimitse omaan terveysasemaan tai 116 117 päästäkseen näytteenottoon. Kainuun soten toimipisteissä tehtävä COVID-19 koronavirustestaus on potilaalle maksuton.

Kainuun keskussairaalassa oleva Drive In -testauspaikka mahdollistaa testauksen ulkotiloissa, joka on riskittömämpää sekä testaajien että testattavan kannalta.

Testausajan saa soittamalla 116 117 tai varaamalla sen Omasote-palvelusta. On erittäin tärkeää, että hengitystieoireiset hakeutuvat viivytyksettä testattavaksi.

Testitulos saadaan tyypillisesti alle vuorokaudessa. Testitulos ilmoitetaan tekstiviestillä ja omasotessa.

Edit klo 18.20: Muutettu otsikkoa ja lisätty pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin kommentit.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä