Koti-Kajaani
Vapaaehtoisen puheenvuoro: Kun annat niin myös saat!
Olen Anja Kemppainen ja toimin vapaaehtoisena Kajaanin Seudun Diabetesyhdistyksessä.
Yhdistyksen vapaaehtoistoimintaan tulin reilu 15 vuotta sitten. Puheenjohtajana olen toiminut 11 vuotta muiden vapaaehtoistöiden ohessa. Teen mm. toimisto- ja tiedotustöitä ja järjestän virkistys- sekä liikuntatapahtumia. Tärkein työtehtäväni tässä vapaaehtoisuudessa on puheenjohtajan töiden ohessa toimia vertaistukena, etenkin tyypin 1 diabeetikoille. Oma diabeteshistoriani on 58 vuotta ja vapaaehtoistyössä toimiessani saan ja annan vertaistukea. Se antaa voimaa ja uskoa siihen, että arjessa selvitään kroonisen sairauden haasteista huolimatta.
Hyvinkin selvää on, että tämän vapaaehtoistyön täytyy olla mielekästä, kun ihmiset pysyvät mukana jopa vuosikausia tai vuosikymmeniä. Työtä on tarjolla paljon ja monenlaista, jokaiselle sopivaa. Uusi vapaaehtoinen saa oppia ja ohjausta toiminnassa jo mukanaolevilta. Myös koulutusta vapaaehtoisen tehtäviin on tarjolla mm. eri yhdistysten kattojärjestöjen taholta.
Vapaaehtoisena toimitaan tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin ja tehdään työtä omalla persoonalla omien vahvuuksien, aikataulun ja voimavarojen mukaan. Meidän porukkaamme kuuluu monen ikäisiä ja hyvin eri elämäntaustoilla olevia henkilöitä ja se todella rikastuttaa yhdistysemme toimintaa.
Yksi on sosiaalisesti aktiivinen ja toimii esimerkiksi ryhmän ohjaajana tai muussa ihmisläheisessä työssä. Toinen taas tekee mielellään töitä yksin tai vaikka tietoteknisten laitteiden parissa mm. päivittäen yhdistyksen kotisivuja. Pakkotöitä ei ole, vaan toimija saa itse suunnitella ja päättää, mitä tekee ja paljonko antaa aikaa vapaaehtoisena toimimiseen. Tunti, kaksi kuukaudessa tai muutamassa riittää. Töitä tehdään oman innostuksen mukaan vastuu ja velvollisuudet kuitenkin muistaen.
Vapaaehtoistyössä voi haastaa itseään ottamalla vastaan itselle vieraan, uudenlaisen tehtävän. Juuri tämä työn monimuotoisuus ja vaihtelevuus on pitänyt minut mukana sangen pitkään. Oppia uutta ja saada iloa onnistumisesta sekä esteiden ja haasteiden ylittämisestä. Kaiken uuden oppimisen ohessa olen tavannut ja tutustunut isoon joukkoon ihmisiä, joista usea on jäänyt pysyvästi elämääni. Heistä montaakaan en olisi tavannut ilman tätä vapaaehtoistyötä.
Vapaaehtoistyö on todella arvokas asia suomalaisessa yhteiskunnassa. Me kaikki tässä työssä mukana olevat toivomme isolla sydämellä, että uudet toimijat löytäisivät tiensä vapaaehtoistyön pariin. Jos kaipaat elämällesi uutta sisältöä, voin lämpimästi suositella mukaantuloa! Jos elämäsi tuntuu ankealta, samoihin ympyröihin jääneeltä, mietipä ihan vakavasti vapaaehtoishommiin ryhtymistä. Tule mukaan ja anna elämällesi uutta, onnea ja iloa tuotavaa sisältöä! Kun annat, niin saat. Tarjoat aikaasi tarvitseville ja saat tuntea tehneesi jotain arvokasta.
puheenjohtaja,
Kajaanin Seudun Diabetesyhdistys ry
Vapaaehtoisen puheenvuoro -palsta toteutetaan yhteistyössä Kajaanin seurakunnan ja paikallisten järjestöjen kanssa.
Anja Kemppainen