Koti-Kajaani
Vapaaehtoisen puheenvuoro: MLL-henki nousee arvoista ja periaatteista
Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) paikallinen toiminta tuli minulle tutuksi jo lapsuudessa MLL:n kerhoista ja tapahtumista Puolangalla ja Suomussalmella. Lämpimiä muistoja ja paljon eväitä myös myöhempään elämään sain toimiessani MLL:n tukioppilaana Suomussalmen lukiossa, jossa tukioppilastoiminta oli erityisen hyvin järjestettyä ja moniammatillisen tiimin ohjaamaa.
Vapaaehtoistoiminnan lisäksi tein 16 vuoden työrupeaman MLL:n Kainuun piirin toimistossa. Vuonna 2002 siirryin töihin perheyritykseen, mutta vapaaehtoistoiminta ja luottamustehtävät jäivät edelleen tärkeäksi osaksi elämääni.
Vuonna 1993 olin mukana perustamassa MLL:n Vuohengin paikallisyhdistystä. Vuosien varrella olen ehtinyt toimia yhdistyksessä eri tehtävissä niin hallituksessa kuin aktiivisena talkoolaisena eri tapahtumissa ja olen edelleen yhdistyksen pomppulinnavastaava. Olen iloisena saanut seurata, miten yhdistyksessä uusi sukupolvi on tullut mukaan toimintaan ja ottanut hommat hoitoonsa.
Järjestötyön ehdottomia kohokohtia ovat olleet erilaiset perheille suunnatut tapahtumat, joissa olen ollut mukana järjestäjänä tai osallistujana. Mukaan mahtuu niin perhekahvilaa, lastenjuhlia, retkiä, EU-ruoan jakoa, vilttikirppiksiä kuin siman ja munkkien myyntiä vapputorilla sekä onnenpyörän pyörityttämistä, lipaskeräyksiä ja arpojen myyntiä eri tilaisuuksissa. Paikallisten tapahtumien ohella olen kokenut tärkeiksi myös MLL:n keskusjärjestön järjestämät isommat kokoontumiset, liittokokoukset, järjestöristeilyt ja puheenjohtajapäivät, joihin vapaaehtoiset ympäri maan kokoontuvat päättämään yhdessä liiton asioista, kohtaamaan, jakamaan kokemuksia ja oppimaan uutta yhdessä ja toisiltaan.
Paikallisen toiminnan lisäksi toimin myös MLL:n Kainuun piirin naistoimikunnassa sekä luottamushenkilönä Kainuun piirihallituksessa ja liittovaltuustossa. Niissä haluan olla mukana vaikuttamistyössä sekä turvaamassa piirien asemaa, koska tiedän piiritoimiston työntekijöiden tuen korvaamattoman merkityksen yhdistyksille ja niiden vapaaehtoisille.
Koen, että MLL-henki nousee liiton arvoista ja ennen kaikkea sen periaatteista, joita ovat avoimuus, ilo, kumppanuus, osallisuus ja arjen arvostus. Palkitsevinta vapaaehtoistyössä on juuri yhdessä tekeminen, kun erilaisista taustoista tulevat, eri-ikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat, mutta samanhenkiset, ihmiset antavat aikaansa ja toimivat lasten, nuorten ja perheiden yhteiseksi hyväksi.
Uusien vapaaehtoisten saaminen mukaan MLL:n toimintaan on tärkeää, koska MLL on paitsi perinteinen, myös ajan ja toimintaympäristön muutosten mukana jatkuvasti muuttuva ja muuntautuva järjestö. Uudet toimijat tuovat mukanaan uusia, raikkaita tuulia ja ajatuksia ja niin toiminta uudistuu. Kannustankin lämpimästi kaikkia kiinnostuneita tulemaan rohkeasti mukaan toimintaan.
Kaikki vapaaehtoiset tekevät oman osansa, kukin omien voimavarojensa, elämäntilanteensa ja osaamisensa mukaan, ja jokaisen panos on tärkeä.
MLL:n vapaaehtoinen ja luottamushenkilö
Vapaaehtoisen puheenvuoro -palsta toteutetaan yhteistyössä Kajaanin seurakunnan ja paikallisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa.
Anna-Liisa Heikkinen