Koti-Kajaani

Vapaaehtoisen puheenvuoro: Vapaaehtoisena UNICEFin Kajaanin ryhmässä

UNICEF on YK:n lastenjärjestö, joka toimii yli 190 maassa. Suomen UNICEF työskentelee, jotta jokaisen lapsen oikeudet toteutuvat kaikkialla maailmassa. Tehtävänä on kerätä varoja UNICEFin kehitysohjelmiin, hätäapuun sekä tehdä monipuolista vaikuttamis- ja tiedotustyötä lapsen oikeuksien puolesta. Työ perustuu Lapsen oikeuksien sopimukseen, jonka tärkein tavoite on perusoikeuksien: terveyden koulutuksen, tasa-arvon ja turvan, takaaminen kaikille lapsille

Maanlaajuisessa UNICEFin vapaaehtoisverkostossa toimii n. 40 ryhmää, joissa vapaaehtoisia on n. 2000. Yksi näistä ryhmistä on UNICEFin Kajaanin vapaaehtoisryhmä, joka aloitti toimintansa vuonna 1995. Tällä hetkellä ryhmään kuuluu 25 jäsentä, joista aktiiviseen toimintaan osallistuu toistakymmentä henkilöä.

Ryhmä kokoontuu suunnilleen kerran kuukaudessa, poikkeuksena kesäaika. Kokouksissa käydään läpi toimintasuunnitelmaan kirjattuja asioita ja tapahtumia sekä niiden toteuttamista. Vuoden tärkeimpiä tapahtumia ovat hätäapukeräykset tarpeen mukaan, valtakunnallinen Lapsen puolella keräys, Markkinakatu, Lapsen oikeuksien päivän vietto ja Nenäpäiväkeräys. Perinteisesti ryhmämme on osallistunut Joulutorille ja järjestänyt oman noin neljä viikkoa kestävän UNICEF-joulumyynnin. UNICEFin vapaaehtoiset tekevät monenlaisia käsitöitä ja valmistavat myös Anna- ja Toivo-nukkeja myyntiin. Tapahtumissa myymme nukkien ja käsitöiden lisäksi UNICEFin kortteja ja eettisiä lahjoja sekä arpoja. Lisäksi tapahtumissa jaamme tietoa UNICEFin toiminnasta maailman lasten auttamiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vapaaehtoistoiminta antaa meille hyvää mieltä ja iloa, tyytyväisyyttä ja uusia ystäviä. Vapaaehtoistoiminnassa voi toteuttaa omia vahvuuksiaan, saada itselleen sopivia, kiinnostavia tehtäviä vastuulleen. Jokainen voi valita tehtäviä, jotka kokee itselleen mieluisiksi. Ryhmässämme on hyvä henki, ja on mukava toimia yhdessä ryhmän tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi koemme, että teemme merkityksellisiä tekoja lapsen oikeuksien toteuttamiseksi, olemme osa arvostettua, tunnettua ja luotettavaa järjestöä, sekä voimme oppia uutta osallistumalla UNICEF-vapaaehtoisten koulutuspäiville.

Aina joku kysyy, meneekö raha perille. Rahat menevät aina senhetkisen kipeimmän tarpeen mukaan. Onneksi voimme vakuuttaa, että UNICEF on luotettava. Tiedämme tarkkaan, mikä menee hallintoon ja logistiikkaan. Viime vuonna 72 prosenttia tuloista käytettiin lasten hyväksi maailmalla, keräys- ja hallintokuluihin 22 prosenttia ja Suomen lasten hyväksi 6 prosenttia.

Iloa meille tuottavat esimerkiksi upeat tulokset viime vuodelta: 301 miljoonalle lapselle etäopetusta, 106 milj. ihmiselle puhdasta vettä ja sanitaatiota, 92 milj. lapselle ja äidille perusterveydenhuoltoa. Suurta iloa meille tuottaa myös UNICEFin mukanaolo parhaillaan käynnissä olevassa rokotekampanjassa, jossa tämän vuoden aikana toimitetaan 2 miljardia koronarokotetta maihin, jotka uhkaavat jäädä muuten ilman.

Me täällä Kajaanissa toivoisimme saavamme lisää aktiivisia toimijoita, lisää tekijöitä mm. tapahtumiin ja myytävien tuotteiden sekä käsitöiden tekemiseen. UNICEFille jokainen tunti tehtyä vapaaehtoistyötä on merkittävä. Jokainen lipaskerääjä on meille erittäin tärkeä ja tervetullut mukaan toimintaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jos olet kiinnostunut UNICEF -vapaaehtoistyöstä, voit ilmoittautua mukaan toimintaan ryhmämme puheenjohtajalle tai UNICEFin sivuilla www.unicef.fi/vapaaehtoiset. Olet lämpimästi tervetullut!

UNICEF Kajaanin vapaaehtoisryhmä

Vapaaehtoisen puheenvuoro -palsta toteutetaan yhteistyössä Kajaanin seurakunnan ja paikallisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa.

Aila Vähämaa, Viena Lompolo

Vapaaehtoisia Jymyn Lasten puolella -ottelussa 25.7.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä