Koti-Kajaani

Vapaaehtoisen puheenvuoro: Vapaaehtoistyön eetoksesta

Kuka on vapaaehtoinen, kysyttiin yläasteella ollessani koulussa; kuka on vapaaehtoinen, kysyttiin armeijassa, kun haettiin vapaaehtoisia tehtäviin. Nyt olen vapaaehtoisena puheenjohtajana kajaanilaisessa liikuntaseurassa ja kouluttanut työkseni tuhansia vapaehtoisia yhdistyksiin eri puolelle Suomea.

Vapaaehtoisia olivat myös monet nuoret miehet ja naiset Suomen talvisodassa – he olivat valmiit antamaan jopa henkensä vapaaehtoisesti. Se lienee uhrauksista suurin, oman hengen menetys vapaaehtoisena. Onneksi nyky-Suomessa ei tarvitse uhrata henkeään vaan lähinnä omaa "kallista" vapaa-aikaa vapaaehtoistyön alttarille.

Jos Suomessa sanalle "vapaaehtoistyö" pitäisi määritellä yksi synonyymi, niin se on kyllä "talkoot". Talkoot ovat tosin katoavaa maalaista kansanperinnettä Tahko Pihkalan hengessä. Se tarkoittaa kuitenkin yhdessä tekemistä jonkin asian eteen (hikoilua siis), sen päälle ainakin talkookahvit, grillimakkarat ja sauna. "Vanhan ajan hyvät talkoot" toivat ihmiset yhteen ja lisäsivät heidän keskinäistä luottamustaan yhteisössä.

Talkoot ovat hävinneet vapaaehtoisten pop up -tapahtumille, joissa yleensä on edustuksellinen ja hyvästä yhteisestä asiasta tiedottava näkökulma ja joissa diskuteerataan maailmaa paremmaksi (Ruotsista tullut tapa kenties). Tämä on siis urbaania ihmistä vähemmän sitova vapaaehtoistyön muoto. Olen vain silloin tällöin käytettävissä, mikä sopii urbaanille kaupunkilaisvapaaehtoiselle.

Vertaisuus lienee suurin vapaaehtoisuutta ylläpitävä liima järjestöissä. Kahden samaa kokeneen ihmisen kohdatessa toisensa syntyi aina ensin ryhmä ja pian jo yhdistyskin. Näin tapahtui erityisesti kultaisella 70-luvulla, jolloin Suomeen syntyi oikein liukuhihnalta erityisesti potilasjärjestöjä. Uusia potilasjärjestöjä syntyy edelleenkin, ja hyvä niin. Vertaistuen eetos ei ole kärsinyt inflaatiota, ja varsinkin vertaistukijoita on edelleen helppo saada. Potilasjärjestöjen suurimpana haasteena on luoda toimintaa eri ikäryhmille, ja suurimpana uhkana jäsenten korkea ikä ja jämähtäminen vanhaan toimintakulttuuriin.

Ikävin vapaaehtoistoiminnan muoto lienee ns. radikalisoituminen, jossa henkilö syrjäytyy, ajautuu yhteiskunnan ulkopuolelle ja alkaa toimia vapaaehtoisesti sitä vastaan. Elämme juuri nyt levottomuuden aikaa; keskuudessamme elää ryhmiä, joiden vaarana on jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. Tätä toimintaa tukee somessa esiintyvä mustavalkoajattelu, vääristetyn totuuden jakaminen ja kaikkien muiden näkeminen uhkana. Ilmastonmuutos, sodat ja ruoan kallistuminen sekä jopa nälkä (Suomessakin) ajavat myös yksilöitä aidan toiselle puolen.

Nyt on tullut aika järjestövapaaehtoisuuden keskeisille arvoille, jolloin vastaan tuleva ihminen on mahdollisuus, ja hän kokee tulevansa nähdyksi ja kohdatuksi.

Vastuullisuus, toisen kuuleminen ja näkeminen ovat asioita, jotka ovat aina hyvän vapaaehtoisen sisäistämiä arvoja. On siis aika käydä vapaaehtoisesti taistoon suvaitsevan ja toiset huomioivan yhteiskunnan puolesta.

Kirjoittaja on Kajaanin Avantouimareiden puheenjohtaja ja Aivoliiton hankesuunnittelija.

Vapaaehtoisen puheenvuoro -palsta toteutetaan yhteistyössä Kajaanin seurakunnan ja paikallisten järjestöjen kanssa.

Risto Lappalainen