Koti-Kajaani

Vieraskolumni: Hiihtokauden avaus

Ainakin jos lajin harrastajia uskoo, hiihto on parasta, mitä voi tehdä monot jalassa. Edessä siintää hiihtoloma. Oli ruvettava valmistautumaan hiihtokauden avaukseen.

Olen vuosien saatossa käyttänyt paljon aikaa hiihtolajien välttelyyn. Sukset minulla on, ehkä 20 vuotta vanhat. Kerran lainasin suksia kaverilleni, harmikseni hän palautti ne kolmen vuoden päästä.

Tällä kisakaudella tein pitkälle menevän suunnitelman lajin ottamisesta haltuun. Varastojen kätköistä löysin aikani etsittyä välineet: 2 kappaletta suksia, 2 sauvaa sekä hiihtokengät. Käytön määrästä kertoi suksen kärjessä ollut hintalappu.

Jotkut alan harrastajat käyttävät todella paljon aikaa välinehuoltoon, kuten voiteluun. Itse en tiedä voiteista mitään, joten päädyin pyyhkimään vain pölyt.

Sitten alkoi sopivien kelien odottelu. Ensin ei ollut lunta tarpeeksi, sitten kun sitä tuli, oli taas liian kylmää, tuulista tai pimeää.

Reilu viikko sitten lauantaina kaikki oli kohdallaan. Hiihtimet jalkaan ja ladulle. Tosin sitä ei ollut, joten se oli ensin tehtävä.

Alku oli lupaava. Hiihtäminen tuntui kevyeltä jopa umpihangessa. Suuntasin latua aina sinnepäin, minne suksi vei. Puoliso hiihti perässä ja mutisi, että hänen pitäisi mennä uusimaan ensiapukurssit. En tiedä, mistä se tuli mieleen.

Voi sitä vauhdin hurmaa. Lumi vaan pölisi ja latua syntyi.

Äkkiä hoksasin, että latuun tuli paha suunnitteluvirhe. Jotta pystyi palaamaan takaisin, oli kiivettävä helkutinmoinen ylämäki. Ihan sama kuin pyöräilyssä, en tykkää ylämäistä yhtään. Ei muuta kuin haarakäyntiä, vai mitähän se semmoinen köpöttely oikein onkaan. Hiihdon tekniikkasanasto on päässyt unohtumaan.

Reitille tuli mittaa 550 metriä. Ensimmäinen kierros otti liki puoli tuntia, joten kiristämisen varaa jäi seuraaville. Toisella kierroksella aika jo puolittui. Varmaan tekniikka ja kunto rupesivat paranemaan.

Kolmannella kierroksella latu alkoi tamppautumaan ja vauhdit sitä myöten nousemaan. Ladun toinen suunnitteluvirhe paljastui kohtalokkaalla tavalla. Jarruttaminen oli mahdotonta ja vauhtia riitti metsän reunan pusikoihin asti. Selvisin onneksi pelkillä henkisellä vaurioilla.

Huono suksi on hyvä selitys joka tappioon.

Ensimmäisen päivän hiihtomaraton kesti kuusi kierrosta. Valittelin hiihdon jälkeen kipeytyneitä käsiä. Tekniikassa oli kuulemma puutteita. Sellainen potku suksella puuttui, koetin siis työntää itseäni pelkillä sauvakoilla. Voitelu oli mennyt sittenkin pieleen. Tai sen puute.

Pyysin rakasta välinehuoltajaani voitelemaan sukset. Ei kilpahiihtäjätkään hiihdä huonosti voidelluilla suksilla. Häviävät aina. Mutta huono suksi on hyvä selitys joka tappioon.

Sunnuntaina hiihdot lähtivät liikkeelle aivan eri meiningillä. Voitelu teki tehtävänsä. Kädet pääsivät paljon helpommalla ja kierroksia tuli peräti seitsemän.

Kausi saatiin avattua ja koetan ajoittaa huippukunnon hiihtolomalle. Kelejä vaan odottelemaan!

Kirjoittaja on kajaanilainen peltohymiötaiteilija.