Ulkomaat
Viimeinen väittely ei muuta Yhdysvaltain presidentinvaalien loppukirin asetelmia, uskoo tutkija – Biden edelleen johtoasemassa, Trumpin rauhoittuminen ei riitä
Viimeisessä vaaliväittelyssä ennen Yhdysvaltain marraskuun presidentinvaaleja ei nähty suuria yllätyksiä, vaikka vihdoin päästiin puhumaan asiakysymyksistä. Tutkija Maria Annalan mielestä Donald Trump muutti esiintymistään hillitymmäksi ja sovittelevammaksi, mutta ei onnistunt ratkaisevasti kääntämään kurssiaan äänestäjien silmissä. Vanhuudenhöperöksi syytetty Joe Biden pysyi terävänä ja vetosi etenkin työväenluokkaan.
Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on enää alle kaksi viikkoa aikaa. Presidentti Donald Trumpin ja demokraattien Joe Bidenin välinen toinen ja viimeinen vaaliväittely perjantaiaamuna ei muuta vaalien loppukirin asetelmia suuntaan tai toiseen, uskoo vieraileva tutkija Maria Annala Ulkopoliittisesta instituutista.
Juuri ennen viimeistä väittelyä Bidenin voitto oli selvästi todennäköisempi kuin Trumpin, mutta Trumpin voitto oli edelleen mahdollinen, kertovat moniin eri mielipidemittauksiin perustuvat ennusteet.
Annalan mielestä Trump oli nyt rauhallisempi kuin ensimmäisessä vaaliväittelyssä, mutta koska hän tulee takamatkalta, se ei riitä.
– Trumpin olisi pitänyt jotenkin olennaisesti onnistua kääntämään kurssia. Mitään niin dramaattista ei tapahtunut, että se muuttaisi äänestäjien näkemyksiä.
Biden kuitenkin saavutti sen, mitä hänen piti. Yksi isoja haasteita on ollut se, että Trumpin kampanja on yrittänyt luoda Bidenista kuvaa seniilinä höppänänä, joka sekoilee sanoissaan.
– Biden on välillä tehnyt tätä väittelyissä, mutta nyt hän onnistui olemaan hyvin fokusoitu ja terävä. Ei ollut yhtään hetkeä, että hän putoaisi täysin tai vaikuttaisi vanhuudenhöperöltä. Biden ei myöskään möläyttänyt mitään tai sanonut mitään sellaista, joka suututtaisi jonkin äänestäjäryhmän, Annala sanoo.
– Hänen piti olla skarppi. Siinä mielessä Biden pärjäsi hyvin ja oli paras oma itsensä väittelykontekstissa. Se riittää hänelle tällä johtoasemalla.
"Ihan oikea vaaliväittely"
Annala muistuttaa, että poikkeuksellisen suuri määrä amerikkalaisia on äänestänyt ennakkoon presidentinvaaleissa, ja määrä kasvaa koko ajan.
– Perinteinen ajatus siitä, että lähes kaikki äänestävät vaalipäivänä ja uutispommi hetki ennen vaaleja vaikuttaisi ratkaisevasti äänestyspäätöksiin, ei päde näissä vaaleissa, koska ennakko- ja postiäänestäminen on niin suosittua koronapandemian takia.
Annalan mielestä perjantaiaamuna Suomen aikaa käyty väittely sujui ehdottomasti paremmin kuin ensimmäinen sekasortoinen vaaliväittely, jossa ehdokkaat puhuivat toistensa päälle jatkuvasti. Tällä kertaa mikrofoni oli päällä ainoastaan sillä ehdokkaalla, jolla oli puheenvuoro.
– Tämä oli ihan oikea vaaliväittely, joka palveli tarkoitustaan. Äänestäjä, joka ei ole lyönyt lopullisesti lukkoon kantaansa tai sitä, käykö äänestämässä, pystyy saamaan käsitystä siitä, mitä ehdokkaat ajavat ja millä tavalla he eroavat toisistaan asiakysymyksissä.
Trumpin esiintymisessä suunnanmuutos
Donald Trump yritti nyt olla rauhallisempi ja vähemmän koulukiusaajamainen kuin ensimmäisessä väittelyssä.
– Hän myös onnistui olemaan paljon hillitympi. Uskon, että tällä tavoiteltiin sitä, että äänestäjät, jotka eivät pidä Trumpin hyökkäävästä ja häijystä Twitter-tyylistä, voisivat vielä ajatella äänestävänsä häntä asiakysymysten takia. Se oli selvästi suunnanmuutos hänen esiintymistyylissään ja merkki siitä, että aiempi strategia ei ole toiminut.
Lisäksi Trump yritti vedota äänestäjäryhmiin, jotka eivät ole hänen ydinkannattajiaan.
– Hän ei ollut niin repivän kahtiajakava lausunnoissaan kuin monesti muulloin. Hän toi esiin asioita, jotka voidaan nähdä argumenteiksi sen puolesta, että hänen presidenttikautensa on olut hyväksi myös muille kuin Trumpin ydinkannattajille.
Ehdokkaat toistelivat puheenvuoroissa tuttuja kantojaan. Annala yllättyi ainoastaan siitä, kuinka suoraan Joe Biden sanoi, että hän haluaa päästä eroon saastuttavasta öljyteollisuudesta.
– Se ei ole yllätys, jos on tutustunut Bidenin ympäristöohjelmaan, mutta suurin osa äänestäjistä ei lue ehdokkaiden politiikkaohjelmia. Sillä on siis merkitystä, mitä sanoo suoraan. Jos äänestäjä ei ollut vielä valinnut kahden hyvin erilaisen ehdokkaan väliltä, moni asia oli varmasti uusi.
Biden vetosi työväenluokkaan
Vaalikampanjoiden loppurutistuksessa yritetään yhyttää äänestäjiä vaa'ankieliosavaltioista ja ratkaisevina pidetyistä äänestäjäryhmistä. Esimerkiksi Bidenin käytti jälleen ensimmäisestä vaaliväittelystä tuttu taktiikkaa, jossa hän katsoo kameraan ja puhuttelee äänestäjiä suoraan.
Annalan mukaan Biden yritti selvästi vedota työväenluokkaisiin amerikkalaisiin, jotka ennen olivat uskollisia demokraattipuolueen kannattajia, mutta äänestivätkin viime vaaleissa Trumpia.
– Biden korosti omaa työväenluokkaista taustaansa ja teki itsestään samaistuttavan kertomalla lapsuudestaan saastuttavassa tehdasympäristössä.
Yhtenä tärkeänä äänestäjäryhmänä pidetään keskiluokkaisia naisia, joihin Trump ja Biden yrittivät vedota Annalan mielestä enemmän tyylin kuin sisällön kautta.
– Molemmat ehdokkaat olivat selvästi uskoneet ja sisäistäneet sen, että nyt pitäisi olla vähemmän häijy kuin viimeksi.
Trump aiempaa hillitympi rotukysymyksissä
Erityisen tärkeä vaalivoiton kannalta on vaa'ankieliosavaltio Florida, jossa on suuri latinoyhteisö. Väittelyn yhdeksi pääteemaksi oli nostettu kysymys rodusta ja ihonväristä, jota moderaattori piti esillä muidenkin teemojen kohdalla.
– Molempien ehdokkaiden oli pakko puhua ei-valkoiselle äänestäjäsegmentille. Varmasti ainakin Biden halusi puhua heille. Trumpillakin on haaveissa, että hän saisi siitä äänestäjäkunnasta vähän lisää ääniä verrattuna viime kertaan, jolloin hän sai hyvin vähän ainakin mustien ääniä, Annala toteaa.
– Trump kiersi kysymyksiä aika paljon, mutta ei toistanut tulenarkoja väitteitä. Trump pysyi sillä lailla hillittynä, ettei hän lähtenyt revittelemään esimerkiksi mustien huippu-urheilijoiden polvistumisella kansallislaulun aikana, vaikka hänelle heitettiin siihen täky kysymyksessä.
Annalan mielestä Trump keskittyi puhumaan asiapitoisesti siitä, mitä hän on tehnyt vähemmistöjen hyväksi. Presidentti onnistui olemaan sovittelevampi, koska hän ei toistanut aiempia räjähdysalttiita väitteitään.
– Toisaalta Trump ei ottanut kantaa suuntaan eikä toiseen, eli ei mielestäni onnistunut korjaamaan sitä vahinkoa, mitä monen silmissä nämä väitteet ovat aiemmin tehneet. Hän ei myöskään pyytänyt anteeksi tai esiintynyt niin, että katuisi aiempaa tai toimisi eri tavalla, jos hänet valittaisiin uudelleen.