Ihmiset
Yhdessä: Kylätoimijoita palkitaan hyvästä toiminnasta
Vuojen kaenuulaenen ja Vuojen kaenuulaenen kylä -gaala vuorossa taas syyskuussa.
Kylätoiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan. Oma kotiseutu koetaan tärkeäksi ja sitä halutaan kehittää. Tavoitteena voi olla esim. viihtyisä ja turvallinen elinympäristö, paremmat palvelut, kunnossa oleva infrastruktuuri, yhteisen tekemisen tuoma ilo tai yhteiset kokoontumistilat.
Tarvittaessa myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen voi olla tarpeellista. Kylätoimintaa luonnehtii myös vahva yhteisöllisyys ja huolenpito kylän asukkaista.
Monet kylätoimijat ovat toimineet jopa vuosikymmeniä. Vapaaehtoistyöstä ei saa rahallista palkkaa. Usein palkkana on hyvä mieli tärkeäksi koetusta työstä.
Etelä Kajaanin Kylien kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sinikka Laatikaisen mukaan vapaaehtoistyössä motivoi eniten oma tahtotila tehdä mielekkäitä asioita yhdessä erilaisten eri-ikäisten ihmisten kanssa.
– Vapaaehtoistyössä motivoi yhteisöllisyys, joka syntyy ja vahvistuu yhdessä suunnitellen ja toimien. Motivaatiota lisää onnistumisesta saadut palautteet ja pienikin ilo, jonka voi yhdessä tuoda toimintaan osallistuville. Vapaaehtoistyö motivoi, kun se koetaan kiinnostavana ja merkityksellisenä. Se ei saa olla liian sitovaa, liian vastuullista tai pakonomaista.
Kyläyhteisö voi edistää jaksamista ja motivaation säilymistä esimerkiksi palkitsemalla vapaaehtoistyöntekijöitä vaikkapa yhteisellä juhlalla ja tunnustuksilla.
Kunnilla ja muilla viranomaisilla on omalta osaltaan mahdollisuus edistää kylätoimintaa muun muassa edistämällä kylien hanketoimintaa, antamalla tarvikkeita talkoisiin, viemällä kyläyhteisöjen aloitteita eteenpäin, järjestämällä lähidemokratiaa tukevia tilaisuuksia.
Kylätoimijoita palkitaan myös maakunnallisesti ja valtakunnallisesti. Vuojen kaenuulaenen ja Vuojen kaenuulaenen kylä on valittu 22 kertaa vuodesta 1996 lähtien. Palkittuja henkilöitä on yhteensä 26. Lisäksi 7 henkilöä on saanut kunniamaininnan. Perusteena on ollut tavalla tai toisella kylien hyväksi tehty työ. Palkittujen joukossa on niin pitkäaikaisia kylätoimijoita kuin virkamiehiä.
Vuonna 2018 Vuojen kaenuulaesena palkittu maaseutupäällikkö Jari Korhonen Sotkamosta kertoi valinnan yllättäneet hänet positiivisesti. Hän painotti valinnan myös tukevoittaneen kylien hyväksi tehtävää työtä kunnassa ja nostaneen kylien merkitystä.
Vuojen kaenuulaesia kyliä löytyy kaikista Kainuun kunnista sekä Vaalasta: Kärkeä pitää Kajaani (5 kylää), toisena Sotkamo (4 kylää) ja kolmantena Puolanka (3 kylää).
"Vapaaehtoistyössä motivoi yhteisöllisyys, joka syntyy ja vahvistuu yhdessä suunnitellen ja toimien".
Sinikka Laatikainen
Viimeisin Vuojen kaenuulaenen kylä oli Etelä Kajaanin Kylät. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sinikka Laatikainen kertoo, että valinta koettiin kyläyhdistyksen toimijoiden keskuudessa kannustimena ja palkintona pitkäjänteisestä kylätyöstä.
– Etelä-Kajaanin alueella toimiva kyläyhteisömme sai alueellista näkyvyyttä ja positiivista palautetta aktiivisesta kylätoiminnasta. Valinnan yhteydessä saadut palkinnot toivat näkyväksi tehdyn valinnan. Niistä saatiin myös taloudellista tukea pienelle yhdistykselle.
Vuoden 2021 Vuojen kaenuulaenen ja Vuojen kaenuulaenen kylä palkitaan Kainuun KyläGaalassa 23.9. kello 18. Koronatilanteen vuoksi tilaisuus järjestetään tällä kertaa live-tv:n kautta (www.suomen.tv).
Tilaisuudessa palkitsevat myös Oulujärvi leader ry, Elävä Kainuu leader ry, Maa- ja kotitalousnaiset, Kainuun Nuotta ry omia toimijoitaan. Tilaisuuden juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä .
Kirjoittaja on erityisasiantuntija Hyvän elämän edellytysten varmistaminen maaseutualueilla -verkostohankkeessa Kajaanin ammattikorkeakoulussa
Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, Kainuun Nuotan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla 29kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.
Vapaaehtoistyö
Vapaaehtoistyö on yhteiskunnallisesti merkittävää: Suomessa miljoona ihmistä tekee säännöllisesti vapaaehtoistyötä eli 170 000 htv/v. Kainuussa kylä- ja kaupunginosatoimintaan osallistuu noin 8000 henkilöä vuosittain.
Järjestötyö on osa monen suomalaisen identiteettiä ja ajankäyttöä.
Järjestöt järjestävät ison osan kansalaisten käyttämistä palveluista.
Järjestötyön muoto muuttuu vähitellen ajan mukana.
Vuojen kaenuulaisen ja kaenuulaesen kylän valintaraati koostuu Kainuun Nuotta ry:n, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Maa- ja kotitalousnaisten ja Kainuun liiton edustajista.