Paikallisuutiset

Yksi uusi koronatartunta sunnuntaina Kainuussa – Etelä-Suomessa tartunnan saanut kainuulainen oli tullut Onnibussilla Helsingistä Kajaaniin Kuopion kautta

MM-hiihtäjillä poislähtötarkastuksissa toistakymmentä positiivista lievää tulosta. Ei todennäköistä tartuttamisriskiä.

Kainuussa tuli sunnuntaina ilmi koronatartunta kainuulaisella henkilöllä, joka oli tullut Onnibussilla Helsingistä Kuopion kautta Kajaaniin lauantai-iltana. Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan paniikkiin laajemmasta tartuntaketjusta ei tässä vaiheessa ole kuitenkaan syytä, sillä liikennöitsijältä on saatu tarkat tiedot matkustajista ja istumapaikoista sekä Helsinki – Kuopio että Kuopio – Kajaani -välillä.

Jos mahdollisiin karanteeneihin mennään, ne koskevat mahdollisesti koronalle altistuneen vieressä tai lähipaikoilla istuneita.

Altistumista selvitetään ja mahdollinen tartuntaketju on Koukkarin mukaan "hanskassa". Koronatartunnan saanut on testattu heti sunnuntaiaamuna. Koukkari tähdentää, ettei tartunnan saanut ole liikkunut laajemmalti levittäen tautia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ei ole syytä oletella, että täällä olisi sellaisia kontakteja, joita emme saisi vielä tämän päivän aikana selville, kertoi Koukkari Kainuun Sanomille sunnuntaina neljän jälkeen iltapäivällä. Kaikkia yksityiskohtia Koukkarilla ei tuolloin ollut vielä tiedossa, mutta tartunnan saanut oli jo eristyksissä ja lähipiirin altistumista selviteltiin.

Viikonlopun aikana tuli myös ilmi hyvän matkaa toistakymmentä positiivista testiä Nuorten MM-hiihtoon osallistuneilta poistumistestin yhteydessä. Positiivisen tuloksen antaneita on eri maajoukkueista. Koukkarin mukaan kaikilla virusmäärät ovat kuitenkin "äärettömän pieniä" eli se tarkoittaa sitä, että he ovat ilmeisesti sairastaneet koronan joskus aikaisemmin.

– Mutta kun he ovat tuolla sitten hiihdoissa keuhkonsa tyhjentäneet, niin viimeisetkin rippeet ovat tulleet esiin, Koukkari sanoo ja tähdentää, että nämä tapaukset eivät ole olleet tartuttavia vaan vanhoja jälkiä tartunnasta.

Jo lauantaina Kainuun sote tiedotti yhden hiihtomaajoukkueen jäsenestä, jolta oli todettu koronatartunta. Tartunnan saanut oli testattu vierailun aikana yhteensä neljä kertaa, myös maahan tullessa. Kolme aiempaa testiä olivat olleet negatiivisia. Tartunnan lähde ei ollut hänenkään kohdallaan tiedossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaikka positiivisen tuloksen saaneet urheilijat ovat jo poistuneet Kainuusta, tällainen massatulos tarkoittaa Koukkarin mukaan silti sitä, että Kainuun ilmaantuvuusluku ja ennen muuta Sotkamon luvut hyppäävät taulukoissa ylöspäin ja ovat jotain aivan muuta kuin mitä THL:n sivuilla kerrotaan. Sunnuntaina Kainuun ilmaantuvuusluku oli 19,5.

Kainuun todelliseen koronatilanteeseen luku ei vaikuta. Koukkari vakuuttaa oleellista olevan se, mitkä tartunnat on saatu karanteenin ulkopuolella ja se, ovatko sairastuneet ehtineet kuljeksia muualla Kainuussa. Vaikka hiihtäjien testiluku nostaakin ilmaantuvuuslukua, Kainuun koronatilanteesen se ei vaikuta, vaan Kainuu on edelleen perustasolla

Sitä paitsi ilmalantuvuusluku ei kerro aina koko totuutta. Usein testimäärän kasvu nostaa ilmaantuvuuslukua.

Kainuun sote tiedotti lauantaina myös jo karanteenissa olleella henkilöllä todetusta koronatartunnasta. Se todettiin henkilöllä, joka oli altistunut koronalle helmikuun alussa kotipaikkakunnallaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun keskussairaalan ravintohuollon palveluissa todettuun koronatartuntaan liittyen on puolestaan vielä yksi henkilö samasta työyhteisöstä asetettu karanteeniin.

Karanteenissa oli lauantaina aamupäivällä yhteensä seitsemän ravintohuollon työntekijää. Tartunta ei vaikuta potilaiden tai sairaalan ravintolassa asioivien altistumisriskiin.

Ravintohuollon palvelut sairaala pystyy tuottamaan normaalisti karanteenista huolimatta.

Koukkari muistuttaa, että vaikka tilanne on suhteellisen rauhallinen, voimassa olevia suosituksia koskien kokoontumisia, turvavälejä ja hygieniakäytäntöjä tulee silti noudattaa ja julkisissa tiloissa, kuten kaupoissa, käyttää maskia.

Edit. 15.2. klo 02 Koukkarin lausunto on sunnuntai-iltapäivältä, ei lauantailta

Kainuussa todettiin sunnuntaina yksi koronavirustartunta Onnibussillla Helsingistä Kajaaniin tulleelta kainuulaiselta sekä lauantaina jo karanteenissa olleelta tartunta. Hiihdon MM-kisoihin Vuokatissa osallistuneista nuorista hyvästi toistakymmentä antoi poislähtötarkastuksessa näytteen, joka viittaa aiemmin sairastettuun koronaan, mutta ei ollut enää tartuttava.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä