Perheiden avuntarve on kasvanut Kajaanissa, ja Hope auttaa nyt jo lähes neljääsataa lasta – tämä syksy on alkanut poikkeuksellisen vilkkaana
Pirjo Kontio on vapaaehtoistyön konkari, jolle auttaminen on ilon lähde – ”Sehän on sitä suurta pääomaa, jota kerää itselleen”
Kolme hiehoa karkasi puolankalaistilalta, viime vuonna saman tilan karkulaiset seikkailivat kuukausia
Työrauha säilyi kiirastulenkin keskellä – kauden aikana syntynyt oivallus johdatti Iiro Haimin ja Jymyn lopulta kultaiseen huipennukseen: ”Kehityin siinä”
Hallinnon konkareita, tuplamaistereita ja tohtoreita – Kajaani saa valita hallintojohtajan ja lakimiehen kovasta kaartista, yksi muistuttaa luovuudestaan sähköyhtiökaupassa