Henkilöauto rysäytti tyhjillään olevan liiketilan sisään Kajaanissa – poliisi nappasi kuljettajan paikan päältä
Romuautoja katoaa kuin tuhka tuuleen – Suomessa häviää vuodessa 30 000 ajoneuvoa, Euroopassa jopa neljä miljoonaa
Ruotsalaistesti todisti: autojen kosketusnäytöillä hurjat erot – Huomio vapautuisi säädöistä nopeammin vanhanaikaisilla namiskoilla
Ajaisitko sata metriä silmät kiinni? Jyväskylässä tutkitaan, mitä tapahtuu, kun kuljettaja räplää auton kosketusnäyttöä ja katse on pois liikenteestä
Yhden aikakauden kultainen päätös – Jymyn jättävä lukkaritähti Aapo Komulainen myöntää tuoreen mestaruuden olleen hänelle erityinen: ”Olen saanut olla mukana hyvissä joukkueissa”
Uran ensimmäinen Suomen mestaruus tuli ristiriitaisissa tunnelmissa – Juuso Lattu avautuu KS:lle: ”Tuntui aivan kauhean pahalta seurata tätä sivusta”
Salla Moilanen haluaa pitää Erkkilän talon kunnossa – katso kuvat taitavasti restauroidusta rakennuksesta
Menikö Pölkky Oy:n ja Kajaanin sahan kaupoissa kaikki nappiin? Entisiltä omistajilta vaadittu omaisuutta takavarikkoon kymmenien miljoonien edestä
Työrauha säilyi kiirastulenkin keskellä – kauden aikana syntynyt oivallus johdatti Iiro Haimin ja Jymyn lopulta kultaiseen huipennukseen: ”Kehityin siinä”
Lukijan mielipide: Suutari vastaa Pentti Kettuselle – kokoomus ajaa kaikkien yritysmuotojen, koko maan etua