Venäläiseksi paljastunut ”Ukrainan baletti” esiintyi myös Kainuussa – ”Ei varmaan kenelläkään tullut mieleenkään”
Hanna Hirvonen vannoi, ettei enää lähtisi Tangomarkkinoille, mutta mieli muuttui etelässä – laulajan keikka Napikselta nähdään KS:n jättilivessä 5.4.
Kainuulaismiesten tanssiryhmästä kuvataan dokumenttielokuvaa – ”On harvinaista, että tuollainen porukka ylipäätään on”
Tapani Kansa on kuollut – laulajatähti esiintyi lukuisia kertaa Kainuussa, lue haastattelu vuodelta 2007
Ella Kähärälle nuoren näytelmäkirjailijan Origo-palkinto – viimeisintä näytelmää esitetään paraikaa Kajaanissa
Myös Kainuu sai osansa Jussi-palkinnoista – Suomussalmen metsäkonekuskit kertovat tarinansa palkitun ohjaajan raakkudokumentissa
Tunteet kuumenevat välillä, mutta isän ja tyttären näytelmätehdas tuottaa joka vuosi uutta Suomussalmella
Oloiltaan epäinhimillinen Kajaanin linna oli vangeille ”Ruotsin Siperia” – oletko kuullut legendat, jotka yllättivät tietokirjailijankin?
Venäläiseksi paljastunut ”Ukrainan baletti” esiintyi myös Kainuussa – ”Ei varmaan kenelläkään tullut mieleenkään”
Nostalgia: Kieltoja uhmaten Kekkosen puheille – Martta Pöllänen pääsi Ämmänsaaressa ojentamaan presidentille lakkatuohisen kiitokseksi Juustoleipätiestä
Näin onnistut kotiviljelyssä – Lue asiantuntijan parhaat vinkit, kuinka aloittaa esikasvatus sujuvasti kotona