Lämpömittarin lukema kohosi sunnuntaina 27,8 asteeseen – näin korkeat lukemat ovat vuodenaikaan nähden harvinaisia, sanoo meteorologi
Kajaanilainen Taisto Komulainen on kuvannut ukkosia yli 40 vuotta, katso video salamaniskusta Kivimäessä
Sateet ehtivät hilkulla viljelysten avuksi, kasvukausi on helteiden vuoksi noin viikon etuajassa – Mansikkasatoa korjataan pian
Kajaanissa käyttöön maapallon digitaalinen kaksonen – Kainuussa vierailleen EU-komissaarin mukaan projektille ei voisi olla parempaa paikkaa
Yhden aikakauden kultainen päätös – Jymyn jättävä lukkaritähti Aapo Komulainen myöntää tuoreen mestaruuden olleen hänelle erityinen: ”Olen saanut olla mukana hyvissä joukkueissa”
Uran ensimmäinen Suomen mestaruus tuli ristiriitaisissa tunnelmissa – Juuso Lattu avautuu KS:lle: ”Tuntui aivan kauhean pahalta seurata tätä sivusta”
Salla Moilanen haluaa pitää Erkkilän talon kunnossa – katso kuvat taitavasti restauroidusta rakennuksesta
Menikö Pölkky Oy:n ja Kajaanin sahan kaupoissa kaikki nappiin? Entisiltä omistajilta vaadittu omaisuutta takavarikkoon kymmenien miljoonien edestä
Työrauha säilyi kiirastulenkin keskellä – kauden aikana syntynyt oivallus johdatti Iiro Haimin ja Jymyn lopulta kultaiseen huipennukseen: ”Kehityin siinä”
Lukijan mielipide: Suutari vastaa Pentti Kettuselle – kokoomus ajaa kaikkien yritysmuotojen, koko maan etua