Kuuloluurit: ”Viimeisin oikea mainos oli, kun kaksi koiraa veti suomalaista sukkaa ja todettiin: Sidoste-sukka kestää”
Tehdasduunarit valmistautuvat taisteluun kymmenen prosentin historiallisesta palkankorotuksesta: "Yhä useampi kertoo, ettei ylimääräistä jää oikeastaan yhtään"
Hyvä työllisyystilanne kasvatti viime vuoden tuloveropotin lähes 44 miljardiin — Kainuussa yksi kunta kunnostautui mätkyissä
Kainuun aluehallitus päätti hyvinvointialuejohtajan palkkaesityksestä – valtuusto äänestää johtajasta marraskuussa
Liitot ennakoivat työmarkkinakierroksesta hankalaa, syynä vientimalli: " Voi olla, että me seisomme helmikuussa vähän pidempään siellä räntäsateessa"
Pertti Nurmi olisi voinut lopettaa työnteon jo yli 10 vuotta sitten – eikä ole yksin: "Ei minulla tahdo aika kulua, jos istun sohvannurkassa"
Osittaiselle vanhuuseläkkeelle on tunkua tänä vuonna –”Osittaisella vanhuuseläkkeellä tuloja voi nostaa nopeasti ja helposti”
Lukijan mielipide: Suutari vastaa Pentti Kettuselle – kokoomus ajaa kaikkien yritysmuotojen, koko maan etua
Moni allekirjoittaa työsopimuksen ymmärtämättä mihin kaikkeen sitoutuu: "Kyllähän siinä ajallista ja rahallista hävikkiä syntyy jo aika paljon"
Tiedätkö kuka kuvassa on? Poliisi on saanut vinkkejä henkeen ja terveyteen Kajaanissa kohdistuneesta vakavasta rikosyrityksestä – vinkkejä saa edelleen toimittaa
Aku Louhimies suitsuttaa Konflikti-sarjansa kajaanilaisnäyttelijää – luvassa kansainvälistä näkyvyyttä
Hokin voittoputki tuli päätökseen Helsingissä, joukkue suuntaa silti hyvillä mielin joulutauolle – ”Olemme saaneet kehitystä aikaiseksi”
Ranskalaisia turisteja kuljettanut lentokone laskeutui Kajaanin sijasta Ouluun: ’’Kyse lentoyhtiön päätöksestä’’
Euronder tuo säästöt lähelle – näin lainojen kilpailuttaminen auttaa suomalaisia saamaan enemmän irti euroistaan
Parhaat lahjat löytyvät pienistä paketeista - Täydelliset joululahjaideat koko perheelle Pirkan Kellosta