Googlella on vahva tavoite sekä Kajaanin että Muhoksen suhteen – datakeskusten työllisyysvaikutukset olisivat merkittäviä
Googlen edustajat mukana Otanmäki-Humpinsuon kaavan yleisötilaisuudessa – lukija voi seurata tilaisuutta livenä tämän uutisen linkistä
Herrasmieshakkerit keskiviikkona Kajaanissa — ”Nyky-yhteiskunnassa on välttämätöntä ymmärtää tietoturvan perusteet”
Teuvo Hatva luottaa Googlen tuloon – yhtiön nimi paljastui Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtajalle vasta torstaina
Haminan kokemukset: Google on tuonut kansainvälisyyttä, työtä ja pöhinää – ”vaikutus elinvoimaan merkittävä”
Kajaaniin tuleva 30 miljoonan supertietokone Roihu kolminkertaistaa laskentatehon — näin kävi LUMIlle nopeusvertailussa
KajaPro Oy on Kajaanin vuoden yritys 2024 – ICT-alan yritys perustettiin alun perin KAMKin opiskelijoita varten
Lukijan mielipide: Huimasti kehittyneen tekoälyn mahdollisuudet jäävät pienissä yrityksissä hyödyntämättä
Tekoälyn kaikkia hyötyjä ei ole vielä tajuttu työelämässä – Näin se löytää hiekkapaperin valmistusvirheet tehtaalla ja tulkkaa Brysselin byrokratiaa
Aku Louhimies suitsuttaa Konflikti-sarjansa kajaanilaisnäyttelijää – luvassa kansainvälistä näkyvyyttä
Tiedätkö kuka kuvassa on? Poliisi on saanut vinkkejä henkeen ja terveyteen Kajaanissa kohdistuneesta vakavasta rikosyrityksestä – vinkkejä saa edelleen toimittaa
Kristillinen sionismi uppoaa niin Trumpin kannattajiin kuin Suomen nationalisteihin – Timo R. Stewartin tutkimus taustoittaa nykypolitiikkaa
”Minäkin huusin: Dingo!” – Dingosta tulee ensi-iltaan elokuva ja bändi keikkaili ahkerasti Kainuussakin, katso nostalgiset kuvat
Jouluun laskeudutaan Kajaanin Kotikirkon konserteissa sekä Raatihuoneentorilla joulurauhan julistuksessa
Euronder tuo säästöt lähelle – näin lainojen kilpailuttaminen auttaa suomalaisia saamaan enemmän irti euroistaan
Parhaat lahjat löytyvät pienistä paketeista - Täydelliset joululahjaideat koko perheelle Pirkan Kellosta