TE-toimistojen lakkautus muuttaa yhteydenottokanavia tammikuun alusta – asiakaspalveluun voi tulla ruuhkaa
Vamma tai sairaus rajoittaa liki 600 000 suomalaisen työntekoa, mutta osatyökykyisten on vaikea löytää töitä – "Luku on EU:n korkeimpia", myöntää työministeriön johtava virkamies
Kajaani menettää nuoria, hyvätuloisia työssä käyviä aikuisia kiihtyvää tahtia muualle Suomeen – "Karua kertomaa", myöntää Teuvo Hatva
Attendo aloittaa Kainuussa muutosneuvottelut – ”Tällä hetkellä osa hyvinvointialueista ei sijoita ikäihmisiä hoivaan samalla tavalla kuin aiemmin”
Kolumni: Kun työntekijöitä ei enää tarvita, on aika huutaa hurraa ja toivottaa perustulo tervetulleeksi
Poliisi epäilee törkeää kiskontaa – jopa 200 etiopialaiselta hoiva-alan työntekijältä perittiin tuhansien eurojen kynnysraha
Työ on mitä parasta kuntoutusta mielenterveyspalvelujen asiakkaalle ‒ ”Miten syvissä vesissä olisinkaan ilman tätä työtä”
Aku Louhimies suitsuttaa Konflikti-sarjansa kajaanilaisnäyttelijää – luvassa kansainvälistä näkyvyyttä
Tiedätkö kuka kuvassa on? Poliisi on saanut vinkkejä henkeen ja terveyteen Kajaanissa kohdistuneesta vakavasta rikosyrityksestä – vinkkejä saa edelleen toimittaa
Ranskalaisia turisteja kuljettanut lentokone laskeutui Kajaanin sijasta Ouluun: ’’Kyse lentoyhtiön päätöksestä’’
Kristillinen sionismi uppoaa niin Trumpin kannattajiin kuin Suomen nationalisteihin – Timo R. Stewartin tutkimus taustoittaa nykypolitiikkaa
”Minäkin huusin: Dingo!” – Dingosta tulee ensi-iltaan elokuva ja bändi keikkaili ahkerasti Kainuussakin, katso nostalgiset kuvat
Euronder tuo säästöt lähelle – näin lainojen kilpailuttaminen auttaa suomalaisia saamaan enemmän irti euroistaan
Parhaat lahjat löytyvät pienistä paketeista - Täydelliset joululahjaideat koko perheelle Pirkan Kellosta