Kotimaa

Lapissa ruska alkaa syyskuun puolenvälin paikkeilla ja maan keskiosissa Oulun korkeudella viikkoa myöhemmin, arvioi metsäekologian professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta. Kuvitukuva valokuvattu Sotkamossa 24. syyskuuta vuonna 2020. Kuva: Juha Neuvonen / arkisto

Hellepäivien uusi vuosiennätys vielä mahdollinen – alkavan viikon keskivaiheilla luvassa lämmintä

Ilmastonmuutoksen vuoksi kesä oli lämpimämpi. Valtaosalla Lapin havaintoasemista mitattiin havaintohistorian lämpimin elokuu sekä kokonaisuudessaan kesä- ja elokuun välinen aika. Ruska saattaa jäädä vaisuksi, koska osa lehdistä on jo kellastunut kuivuuden vuoksi.

Hellepäivien uusi vuosiennätys saattaa vielä syntyä syyskuun ensimmäisellä viikolla, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Nyt hellepäiviä on kirjattu tänä vuonna 63. Suomen mittaushistorian ennätys on 65 hellepäivää, jotka kertyivät vuonna 2003.

Alkavan viikon puolivälissä olisi ennusteen mukaan tuloss

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä